Viime päivinä lehdissä on kirjoitettu paljon energiaan liittyvistä asioista ja eteenkin sen säästämisestä. Tänään Forssan Lehdessä oli näyttävä uutinen kuinka diellaitos alkaa nousta Kiimassuolle joulukuussa. Siinä EkoPort Turku Oy:n toimitusjohtaja Kristoffer Juslin kehuu myös Hämeen ympäristökeskusta hyvin yhteistyökykyiseksi. Ympäristökeskus myönsi laitokselle ympäristöluvan kaksi viikkoa sitten ja siitä valitusaika on tämän kuun loppuun.

Tarkoitus on, että Forssassa valutetaan keväällä tunnissa n. 550 kiloa eli vuodessa n. 4500 tonnia dieseliä. Kolmen vuoden on mahdollisuus päästä jopa 80 000 tonniin vuodessa. Kun polttoaine tehdään jätteestä tunnustaa Juslin, että tähän ei Forssan seudun jätteet riitä, joten sitä on kyseltävä myös lähi seuduilta. Ainoana ongelmana on uutisen mukaan kierrätyspolttoaineen luokittelu; uusiutuvaa vai ei? Asia ratkeaa Juslinin mukaan tammikuussa Euroopan tasolla.

Eilen oli jo lehdissä kuinka EU-maat haluavat kieltää perinteisten hehkulamppujen myynnin unionin energiankäytön hillitsemiseksi. Tänään ko. asiaa arvioitiin Helsingin Sanomissa otsikolla "hehkulamppukielto säästäisi yli puolet valaistuksen kulutuksesta". Säästö vastaisi  70 000:n sähköllä lämpiävän omakotitalon kulutusta, joten säästö on merkittävämpi kuin osaisi kuvitella. Uutisessa oli vertailtu lamppuja hinnan ja kulutuksen mukaan ja luonnollisesti eniten kuluttava hehkulamppu oli halvin ja vähiten kuluttava led-lamppu kallein. Led-lampun käyttöikä hehulamppuun verrattuna on n. 10-20 kertainen.

Oma mielipiteeni on että juuri led-lamppu tulee lyhyessä ajassa korvaamaan muut lamput ja näin ns. energiansäästölamput jäävät lyhyeksi väli vaiheeksi. Kun led-lamput sopii samaan lampunkantaan ja yleistyy niin myös sen hinta laskee jyrkästi. Energia-asiat kiinnostavat minua eritysesti sähkömiehenä, mutta myös kunta päättäjänä. Tein myös äskettäin asiaa koskevan valtuustoaloitteen Forssassa ja tarkkailen sen toimenpiteiden hidasta etenemistä.