Tänään en mennytkään töihin, kun piti lähteä Tradeka-yhtymän hallintoneuvostonkokoukseen Nokialle kylpylä-hotelli Rantasipiin. Menin kokoukseen omalla autolla kun sieltä piti seuraavana päivänä jatkaa matkaa Naantaliin. Kokouksessa tehtiin henkilö valinnat eri elimiin. Vasemmistoliiton ryhmäkokouksessa olikin etukäteen tiedossa hallintoneuvoston vpj:n vaihdos kun tehtävässä aiemmin ollut ei enään ikänsä puolesta päässyt jäseneksi.

Kyseiseen tehtävään oli muutama nimi etukäteen ollut esillä ja minun nimeni niiden joukossa. Pohjoinen / Etelä akseli tuntui olevan pohjoisesta tulleille tärkeää ja heidän mielestään vpj. piti valita pohjoisesta. Itse vetäydyin nuorimpana pois kisasta ja niin teki myös Turtiaisen Pertti ja niin valituksi tuli Iivo Polvi yksimielisesti.

Kokous keskeytettiin iltapäivällä ja meillä oli mahdollisuus hotellin tarjoamiin hoitoihin ja allas osastolla uintiin yms. Eden´s eva, hyvinvointipalvelut osastolla minä sain klassisen hieronnan sekä tehovesihieronnan mäntyuutteella. Niiden jälkeen olo oli kuin "Osuuskaupan hoitajalla" niin kuin Tradekan kokouksessa pitääkin olla.