Täänään kun en mene tehtaalle niin olisin saanut nukkua tuntia pidempään kuin työ aamuna. Uni ei kuitenkaan maittanut vaan nousin lukemaan lehden jo aamu yöllä heti sen luukusta kolahdettua. Klo 8.00 lähdin Helsinkiin Kunta- ja palvelurakenneuudistus - katse kohti tulevaisuuden palvelurakenteita luottamushenkilöseminaariin Finlandia-talolle. Seminaarin ohjelma on mielenkiintoinen ja ajankohtainen, vaikka Forssan seudulla kuntaliitos ja sen mukana n. 11 miljoonaa euroa ympäristökunnissa hylättiinkin. Ministerit Kiviniemi, Risikko ja Sarkomaa pitivät tässä järjestyksessä puheenvuoronsa. Mielestäni edellä mainittu oli kyllä myös puheiden paremmuus järjestys ja olin suorastaan pettynyt Sarkomaan puheeseen. Muuten päivän paras anti olikin siinä, että tapasin paljon vuosien varrella tutuiksi tulleita tovereita ympäri suomea. Matka Helsinkiin ja takaisin oli myös antoisa siksi, että siinä tuli Forssan suurimpien puolueiden kuulumisia vaihdettua hyvässä hengessä. Selvästi tuli esille, että kunnallisvaali ehdokkaiden saaminen listoille on vaikeaa kaikissa puolueissa.