Tänään illalla piti olla koulutuslautakunta, mutta se päivällä peruttiin. Siirtoon saattaa olla syynä ympäristökuntien kiukuttelu lukio- ja erityisopetus sopimusten kanssa. Tänään lehdessä näytti olevan uutinen ko. asiasta, että ympäristökunnat tekevät oman sopimus ehdotuksen ja vaativat sopimusten yhteen koplauksen purkamista. Asia on varmaan heille hankala kun pitäisi maksaa oman kuntansa oppilaiden kulut kun nyt niistä osan maksaa Forssalaiset veron maksajat.

Kävimme Riitan ja Anniinan kanssa töiden jälkeen Parmalla katsomassa vielä keittiökalusteita ja niiden asentamista. Eteenkin katselin ja kyselin minne niihin pitäisi pistorasiat asentaa. Kävin myös kiuas kaupoilla ja Agrimarketista sain tingatuksi kaupan valmiiksi ja lupasin hakea kiukaan lauantaina jos se silloin vielä heidän varastossan on kun niitä oli vain yksi kappale.