Tänään aamulla heräsin aikaisin ja luin paikallislehden jo ennen kun Riitta rupesi aamiaiselle ja sai sitten lehden heti luettavakseen. Forssan Lehdessä oli juttuja kaupunginhallituksen kokouksesta, myös aloitteeni käsittelystä. Aloitteessani vaadin Forssan kaupunkia keräämään "karvalakkilähetystön" tapaamaan eduskuntaryhmiä. Uutisessa oli mainittu myös lähetystöön esitetyt henkilöt, johon vasemmistoliitosta lisäkseni esitin lupauksieni mukaisesti Antero Koskenojaa, joka on myös APJ:n puheenjohtaja. Hesarin vilastuani menin käymään työvoimatoimistossa heti kun se aukesi kello yhdeksältä. Vein sinne Kullasen Raija-Riitalle kurssilla tehdyn jatkosuunnitelmani sekä näytin kurssi todistukseni. Kotiin ajoin Paavolan pururadan kautta kun kävin tarkastamassa onko siellä jo ladut. Ladut olivat ja muutama autokin parkkipaikalla.

2098893.jpg

Vaihdoin hiihtotamineet ylleni, virittelin myös sykemittarin ja hain sukset autotallista. Lähdin pururadalle, laitoin sukset jalkaan sekä sykemittarin päälle ja sitten sauvat käteen ja ladulle. Kiersin lipsuvilla ja huonosti luistavilla suksilla runsaan neljän kilometrin lenkin kolmeen kertaan, kilometrejä kertyi yli yksitoista kun käänsin lisä kierroksille jo ennen koko lenkin täyttymistä. Mittarin mukaan aikaa kului 1 tunti ja 10 minuuttia keski sykkeen ollessa 167 ja maksimin 180. Kulutin 1146 KCAL ja rasvaa paloi 10 %. Suksien lipsuminen ja huono luisto johtui varmaan osaltaan pölyttymisestä autotallissa, mutta myös alku kangertelusta hiihto tekniikan suhteen.