Alkuviikolla leikkasin nurmikoita, tiistaina kotona ja eilen mökillä Vieremässä. Tiistaina juoksin myös n. 8 kilometrin lenkkini. Eilen puutarhalla käydessäni kiersin myös koko alueen, kun on kiertely on jäänyt kovin vähiin kesän aikana. Kävin myös samalla reissulla Hongan Ollilta polttopuita kyselemässä. Ollin tila kun on ihan puutarhan vieressä ja ostinkin häneltä motin saunapuita, jotka hän lupasi pienentää loppuviikoksi. Lupasin ne hakea perjantaina.

Tänään alkoi taas normaali aika järjestö elämässä, kun illalla oli Forssan Vasemmistoliiton ja sähkömiesten säännölliset kuukausikokoukset. Vasemmistoliiton kokouksessa oli vähän laisesti väkeä paikalla, lieneekö porukka vielä kesälomilla tai kesä töissä. Hienoa oli kuitenkin se, että uúsia ehdokkaitamme oli peräti neljä mukana. Vaalityön suunnittelu ja syksyn toiminta herätti vilkkaan ja idea rikkaan keskustelun. Vaali "startti" päätettiin pitää torikahvi tilaisuutena 6.9. Forssan torilla. Vaalilehteemme uudet ehdokkaat olivat myös halukkaita kirjoittamaan omista läheisistä asioistaan. Ehdokas hankinnan loppukiriä myös suunniteltiin.

Sähkömiesten kuukausikokous oli heti perään. Kokouksessa käsiteltiin mm. osastotiedote 4/2008. Ammattiosastot yhdessä tilaisuuteen Kouvolaan ei löytynyt lähtijöitä yhteen sattumien takia. Onkikilpailujen palkintojen hankintaa jaettiin, ettei haeta moni samasta paikasta. Esitteet tapahtumasta lähtivät myös työpaikoille.