Eilen tiistaina en vuodattamaan ehtinytkään. Aamun lehti kirjoitti valtuustonkokouksesta niin kuin minä jo maanantain blogissani kirjoitin. "Aloitteiden ilta Forssan valtuustossa" ja "Forssan valtuusto koolla vain puoli tunia" oli otsikot. Minun lukemani aloite oli ihan hyvin uutisoitu. Lehden etusivun uutinen oli kuitenkin Atrian 66 ihmisen irtisanominen, joka oli myös Kansan Uutisissa.

Aikaisin aamulla minulle soitti Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen toimitusjohtaja Timo Lindvall, joka kysyi suostumustani "harava hankkeen" ohjausryhmään. Luonnollisesti annoin suostumukseni kun tällaisiin tehtäviin harvoin kutsuja tulee. Illalla osallistuin Viksbergin asukasyhdistyksen järjestämään Eurooppalaiseen naapuripäivään Vikspirtillä. Forssan vasemmistonuorilla oli kokous Järjestöjentalolla, johon kävin aukaisemassa heille ovet ja vaihdoimme samalla kuulumisia. Keittiön purku kuului myös illan ohjelmaan.

Tänään meillä Lounais-Hämeen vasemmistoliittolaisilla oli eduskuntaryhmämme kanssa tapaaminen eduskuntatololla klo 11.00. Lähdimme viiden hengen porukalla Forssasta kohti Helsinkiä hyvissä ajoin ja olimme hieman etu ajassa eduskuntatalolla. Asta Ahlroth tuli meitä hakemaan eduskuntatalon aulasta ja kierrätti meitä vähän talossa kun olimme aikaisessa. Tapaamisemme kesti tunnin, jätimme ryhmälle kirjelmän koskien haja-asutusalueen vesi ja jätevesi asioita. Toimme myös keskustelussa esille Forssasta hävinneet yli 500 teollista työpaikkaa ja esitimme toiveemme valtion laitosten hajasijoitus ohjelmaa kohtaan.

 1597881.jpg

Kuvassa vasemmalta: Risto Aaltonen, Tapio Virtanen, Pentti Kirkkola, Tiina Tuomisto, Arto Länsikylä, Annika Lapintie, Pentti Tiusanen ja Matti Kauppila.