Tänään vein hiukan alakuloisena Forssan Vasemmistoliiton vaali asiapaperit kaupungintalolle. En tietenkään ollut täysin tyytyväinen listaan, koska tavoitteesta vähän jäätiin. Listalla on kuitenkin 39 erittäin hyvää ehdokasta, joka on kolme enemmän kuin neljä vuotta sitten. Naisia on listalla vain 12 ja se on todella liian vähän. Naisillamme onkin hyvää kisaa valtuustoon pääsyyn ja kaikille naisille löytyy luottamusmies paikkoja.

Kun olin tämän vaativan ja pitkän urakan jälkeen paperit koonnut ja vienyt, niin kotiin päästyäni huokaisin helpotuksesta. Laitoin perunat kiehumaan ja lähdin tutulle n. kahdeksan kilometrin lenkilleni. Ilma oli hyvä ja juoksu maittoi niin, että kävely askeleita ei tarvinnut ottaa ja päähäni viime päivinä kertyneet höyryt poistuivat hyvin.

Lenkin, suihkun ja syömisen jälkeen menin Anniinan koululle vanhempainiltaan. Siellä me kaikki seiska luokkalaisten vanhemmat olimme ensin yhdessä ruokalassa, jossa rehtori kertoi koulun yleisistä asioista. Hän muistutti mm. seiskalaistenkin vielä olevan lapsia, jotka tarvitsevat rajoja ja rakkautta. KiVa Koulu projektin johon Kuhalan koulu on päässyt mukaan hän nosti myös erikseen esille. KiVa Koulu on Opetusministeriön rahoittama hanke koulukiusaamisen vähentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

Yhteistilaisuuden jälkeen menimme saman luokan oppilaiden vanhemmat omiin luokkiimme eli minä menin 7 C luokan vanhempien joukkoon. Siellä oli jo alakoulun puolella tutuksi tulleita vanhempia. Luokanvalvoja ja lähes kaikki Anniinan opettajat kävivät esittäytymässä meille. Yhteinen viesti oli, että ottaakaa yhteyttä milloin vain jos jotkut lapsiemme asiat askarruttavat. Kyllä oli taas kerran hienoa käydä katsomassa ja kuulemassa kuinka hyvissä käsissä lapsemme Forssassa ovat. Edellisillä kerroilla sen olen saanut tehdä alakoulun puolella Tölön koululla.