Tänään sai Forssan Lehdestä lukea kuinka Forssan Seudun Kehittämiskeskuksen johtaja Timo Lindvall ei ole ollenkaan huolissaan forssassa tyhjilleen jäämässä olevista teollisuustiloista. Minä olen ja eteenkin olen huolissani niistä irtisanottujen työntekijöiden puolesta sekä siitä aiheutuvasta pahoinvoinnista. Viikkolehdessä puolestaan oli hyvä kirjoitus Jokioisten vasemmistoliiton viime keskiviikkona järjestämästä yleisötilaisuudesta. Paikallislehdethän eivät vaivautuneet tilaisuuteen tulemaan vaikka aihe oli ajankohtainen ja asiantuntijana kansanedustaja Pentti Tiusanen. Lehti oli julkaissut myös kirjoitukseni Atrian irtisanomisista ja sopimuksen pettämisestä. Töiden jälkeen Pentti Kirkkola haki meiltä 200 kpl Viikkolehtiä jaettavaksi Jokioisiin. Esittelin Pentille myös kotini kun hän ensimmäistä kertaa nykyisen asuntomme pihalle poikkesi. Illalla lämmitin saunan ja kirjoittelin puheen aamuksi torille.