Forssan kaupunginhallitus antoi lausunnon Kanta-Hämeen liikennejärjestelmäsuunnitelman luonnoksesta maanantaisessa kokouksessaan. Tuossa luonnoksessa ei oltu huomioitu Forssan seudulle tärkeää poikittaista raideliikennettä ollenkaan. Nostin asian kuitenkin keskusteluun, koska olemme sen aiemmin esiin nostaneet lausunnossamme Etelä-Suomen asumisen ja rakentamisen vuoteen 2030 ulottuvien visioiden toteuttamisesta talvella 2007. Esitin silloin lausuntoon lisättäväksi rautatie yhteyden Riihimäki-Forssa-Loimaa ja se silloin lausuntoon myös lisättiin. Kaupunginjohtaja lupasi informoida asiasta nyt työryhmässä istuvaa teknistä johtajaa, kun asia on vielä luonnos vaiheessa.

Asialle löytyy perusteluja runsaasti ja liikenteen tuottamien ilmaston muutokseen vaikuttavien päästöjen vähentäminen on niistä tärkeimpiä. Liikenne tuottaa Suomessa vajaan viidenneksen kaikista kasvihuonekaasupäästöistä, joista suurin osa tulee tieliikenteestä. Rautatieliikenteen osuus liikenteen päästöistä on vain muutamia prosentteja. Meidän paikallisten päättäjien tehtävä on pitää meille tärkeitä asioita esillä, koska sitä eivät muut puolestamme tee ja seutukunnan hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä ei pidä olla vaatimattomia.