Taas on päässyt liian paljon aikaa kulumaan kun olen viimeksi blogia kirjoitellut. Viime aikoina on kuitenkin ollut tekemistä luottamushenkilö paikkojen jakamisessa. Kunta tasolla ja omassa ryhmässämme lähes kaikki päätökset tehtiin jo ennen joulua suhteellisen kivuttomasti kun vertaa muihin ryhmiin. Ylikunnallisten paikkojen jako on kuitenkin kestänyt, kun isot puolueet eivät tahdo saada palikoita ryhmissään kohdalleen. Näiltä osin neuvon pito jatkuu huomenna HAMK:n tiloissa Hämeenlinnassa. Ensimmäinen kaupunginvaltuuston kokouskin ehdittiin jo pitää tämän viikon maanantaina. Kokouksessa aloitettiin sählääminen vihreiden toimesta jo etuajassa, kun olin luvannut mennä sählyä vasta tiistaina oikeasti kokeilemaan.

Maananataina olin Torron suolla hiihtämässä ja tulikin hiihdettyä peräti 21 km kun latua ei oltu tehtykkään lenkiksi ja niin jouduin hiihtämään reilun 10 km:n päästä takaisin. Suolla oli aivan liian vähän lunta ja siksi ladut olivat kehnot, mutta maisemat sitäkin upeammat. Tiistai aamuna menin tutulle Paavolan pururadalle, jossa ladut oli melko hyvässä kunnossa ja lenkki tuli hiihdettyä neljä kertaa siitä kertyi 15 km. Iltapäivällä menin entisen naapurini Aimo Jaakkolan yllyttämänä ja kyyditsemänä pelamaan sählyä. Koskaan ennen en ollut lajia kokeillut, mutta hyvältä tuntui ja hauskaa oli sekä hiki irtosi. Peli aika oli puolitoista tuntia ja pelikaverit työttömiä sekä eläkeläisiä. Tänään aamulla oli luonnollisesti paikat kipeinä, mutta pururadalle hiihtämään piti lähteä ja hiihdin taas tutut neljä kierrosta. Latu oli tänään liukkaampi kuin tiistaina.